Hän ponnisteli, mutta köysi ei antanut periksi. Jokainen liike tuntui vain kiristävän sitä entisestään. Hahmo liikahti jälleen, tällä kertaa askeleen lähemmäs. Hän yritti kiskoa käsiään vapaaksi, mutta köysi oli sidottu tiukasti. Jokainen yritys tuntui turhalta, ja hikoilu sai solmut tuntumaan vain tiukemmilta.
Askeleet lähestyivät. Hahmo seisoi nyt aivan hänen edessään, varjo peitti sen kasvot. Se kallisti päätään kuin tarkkaillen häntä, ja hetken ajan hiljaisuus venyi uhkaavasti.
Äkkiä hahmo nosti kätensä, ja sen sormet sulkeutuivat hitaasti nyrkkiin. Ilmassa tuntui raskas paino, kuin näkymätön voima olisi puristanut häntä rintakehästä. Hengitys muuttui vaikeaksi, ja hänen sydämensä jyskytti villisti.
Miehen katse hapuili huonetta – jotain, mitä hän voisi käyttää apunaan. Sivupöydällä näkyi pieni veitsi, sen terä himmeänä hämärässä valossa. Mutta se oli liian kaukana.
Hän puri hampaansa yhteen ja heilautti jalkansa sivulle voimalla. Pöytä keinahti ja veitsi putosi lattialle, liukuen juuri hänen kätensä ulottuville. Hän koukisti sormensa ja yritti tarttua siihen, mutta köydet hankaloittivat liikettä.
Hahmo seisoi edelleen paikallaan, mutta jokin sen olemuksessa muuttui. Se näytti huomaavan hänen yrityksensä.
Ehtisikö hän saada veitsen käsiinsä ennen kuin oli liian myöhäistä?