Mies pidätti hengitystään ja nirhi viimeisenkin säikeen poikki. Köysi helähti lattialle. Se oli hänen hetkensä toimia. Mies haukkoi henkeään, kun viimeinen köysi napsahti poikki. Hänen kätensä olivat vapaat, mutta ne tuntuivat raskailta ja tunnottomilta pitkästä sidottuna olosta. Hän hieroi nopeasti ranteitaan saadakseen veren kiertämään.
Hahmo seisoi nyt vain muutaman askeleen päässä, sen kasvottomat silmät tuntuivat porautuvan suoraan hänen mieleensä. Hetki oli ohikiitävä, mutta täynnä painostavaa hiljaisuutta. Hahmo liikahti, ja mies tiesi, että hänellä oli vain sekunteja aikaa reagoida.
Hän syöksähti kohti ovea, tietäen, että vain nopeus voisi pelastaa hänet. Kädet haparoivat oven kahvaa, mutta se ei heti auennut. Hän ponnisti voimalla, ja ovi narahti auki. Tumma käytävä avautui hänen eteensä, ja kylmä veto puhalsi hänen kasvoilleen.
Hahmo reagoi välittömästi. Askeleet rymisivät perässä, mutta mies ei katsonut taakseen – hän juoksi niin nopeasti kuin pystyi. Käytävä tuntui jatkuvan loputtomiin, sen varrella oli ovia, mutta kaikki näyttivät suljetuilta.
Edessäpäin näkyi risteys.
Hän kääntyi vasemmalle, toivoen löytävänsä uloskäynnin. Käytävä oli kapeampi ja sen seinät näyttivät olevan vanhaa, rapautunutta kiveä. Ilma tuntui raskaammalta ja kosteus viipyili hengityksessä. Hänen askelensa kaikuivat, mutta niiden joukossa hän erotti toisen äänen – nopeammat, lähestyvät askeleet.
Hänen sydämensä jyskytti, kun hän näki edessään vanhan puuoven. Hän tarttui kahvaan ja väänsi sitä, mutta se ei auennut. Ovi oli lukossa.
Takana kuuluvat askeleet kiihtyivät.
Mitä hän tekisi?