Christine 2 – Part 5
Jari koski vaihdenappeja.
Hetki oli hiljainen.
Liian hiljainen.
Sitten Jarin silmistä leimahtivat liekit.
Ei kipua.
Ei huutoa.
Auto syttyi tuleen.
Liekit kulkivat konepellin yli kuin ne olisivat tienneet minne mennä.
Renkaat vinkuivat, asfaltti savusi.
Christine lähti liikkeelle.
Ei epäröiden.
Ei kyselemällä.
Jari istui ratin takana, kädet ohjauspyörällä.
Hän ei ohjannut.
Hän antoi luvan.
Moottori ulvoi liekkien keskellä.
Valot syttyivät yksi kerrallaan pimeässä.
Christine etsi.
Ensimmäistä uhriaan.
Jari nauroi.
Ei kovaa.
Ei iloisesti.
Vaan oudolla, katkeilevalla äänellä, jota hän ei itse tunnistanut.
Mies juoksi edessä.
Hän oli nähnyt liekit.
Kuullut moottorin.
Askeleet löivät asfalttiin epätasaisesti.
Hengitys katkesi.
Christine pysyi sopivalla etäisyydellä.
Ei liian lähellä.
Ei liian kaukana.
Jari painoi kaasua.
Auto kiihtyi, liekit loimusivat kirkkaammin.
Renkaat vinkaisivat kaarteessa.
Mies kompastui.
Nousi vielä kerran.
Kääntyi katsomaan taakseen.
Silloin Jari nauroi kovempaa.
Christine iski.
Isku oli nopea.
Raskas.
Lopullinen.
Auto ajoi miehen yli pysähtymättä.
Ei nytkähtänyt.
Ei epäröinyt.
Peilissä ruumis jäi taakse.
Liikkumatta.
Jari ei katsonut enää.
Hän tiesi,
että tämä oli vasta alku.
Jari ajoi kotiin.
Christine pysähtyi pihalle nykäyksellä.
Auto oli palanut kokonaan.
Pelti savusi.
Maalipinta oli musta ja kuplilla.
Liekit olivat sammuneet, mutta kuumuus eli vielä.
Jari nousi autosta ja meni sisälle.
Hän ei katsonut taakseen.
Aamun koittaessa kaikki oli taas toisin.
Christine seisoi pihalla ehjänä.
Kiiltävänä.
Kuin uutta vastaava.
Jari heräsi sängystään.
Hän oli taas normaali.
Ei liekkejä silmissä.
Ei naurua päässä.
Kaikki näytti olevan kunnossa.
Silloin pihaan ajoi auto.
Veijo tuli käymään.
Hän astui ulos ja näki Christinen.
Pysähtyi kuin seinään.
Veijo huusi Jarille:
“Mitä helvettiä mies, oot sä vaihtanu autoa?”
Jari tuli ovelle.
Veijo osoitti autoa.
“En mä oo koskaan nähny tollasta sun pihalla.
Mikäs toi on?”
Jari katsoi hetken autoa.
Sitten Veijoa.
“1958 Plymouth Fury.”
Veijo nyökkäsi hitaasti.
“On se… erikoinen.”
Veijo kiersi auton vielä kerran ympäri.
“On se hieno peli.”
Hän katsoi Jariin ja virnisti.
“Lähetäänkö koeajolle, Jari?”
“No mennään,” Jari sanoi.
Jari painoi kaasun pohjaan.
Christine lähti liikkeelle.
Veijo huusi ja nauroi:
“Hyvin liikkuu!”
Jari vastasi rauhallisesti:
“Kyllä tää on kova peli.”