VHS Kasetti – Osa 5: Ouija
Kaikki hiljeni kerralla. Televisio sammui itsestään, ja huoneeseen jäi raskas, painostava hiljaisuus, joka tuntui korvissa asti. Hahmot olivat poissa eikä ruudulla näkynyt enää mitään, mutta tunnelma ei tuntunut normaalilta.
Hetken ajan kaikki näytti tavalliselta, kunnes Jarmo huomasi keittiön pöydän. Siinä oli jotain, mitä siinä ei ollut aiemmin.
Vanha, tumma lauta, jonka pinta oli kulunut ja epätasainen, kuin se olisi ollut olemassa paljon pidempään kuin talo itse. Kirjaimet ja numerot oli kaiverrettu siihen käsin, ja alareunassa luki yksi sana: Ouija.
Jarmo jäi tuijottamaan lautaa ja kaivoi lopulta puhelimen esiin. Hän soitti Pekalle.
”Kuule… täällä tapahtui jotain outoa. Telkkari meni itsestään päälle ja pois, ja nyt keittiön pöydällä on joku lauta. Ihan kuin joku olisi tuonut sen tänne.”
Hetken hiljaisuuden jälkeen Pekka vastasi: ”Mä tuun heti.”
Ovikello soi nopeasti. Jarmo avasi oven, ja Pekka astui sisään hengästyneenä.
”Tuu kattoo.”
Keittiössä Pekka pysähtyi heti nähdessään pöydän.
”Tuohan on Ouija-lauta”, hän sanoi hiljaa.
”Sillä kutsutaan henkiä, eikö?” Jarmo kysyi.
”Joo… ainakin yritetään.”
Huone tuntui oudolta, kuin jokin olisi läsnä mutta näkymätön.
”Koitetaan?” Jarmo sanoi.
”Koitetaan vaan.”
”Otatsä oluen?”
”Joo, kiitti.”
Pullot avattiin, mutta huomio pysyi laudassa. He istuivat pöydän ääreen ja laskivat sormensa osoittimen päälle.
Hetkeen ei tapahtunut mitään.
Sitten osoitin nytkähti.
”Onko täällä ketään?” Jarmo kysyi varovasti.
Osoitin alkoi liikkua hitaasti ja pysähtyi kirjaimiin O N.
Pekka virnisti. ”Mahtavaa.”
Jarmo ei reagoinut samalla tavalla. Hän tuijotti lautaa tarkasti.
Osoitin liikkui uudelleen ilman kysymystä ja pysähtyi kirjaimiin Y H Ä.
”Yhä…” Jarmo luki ääneen.
Ilma tuntui raskaammalta. Pekka nojautui lähemmäs lautaa ja kysyi: ”Kuka sä oot?”
Osoitin lähti liikkeelle suoraan ja pysähtyi kirjaimiin P O L I I S I.
Hiljaisuus laskeutui heidän ympärilleen.
”Poliisi…” Jarmo sanoi hiljaa.
Osoitin nytkähti ja liikkui uudelleen kirjaimiin E N.
”En…” Pekka toisti.
”Et mitä?” Jarmo kysyi.
Osoitin värähti vielä kerran ja pysähtyi kirjaimiin Y K S I N.
Pekka ei enää hymyillyt.
”En yksin…”
Samaan aikaan olohuoneesta kuului ääni. Televisio meni itsestään päälle.
Jarmo säpsähti ja käänsi päänsä olohuoneeseen päin.
”Mitä hemmettiä… telkkari meni päälle!”
Pekka vilkaisi samaan suuntaan. ”Joo, se on mennyt tän illan aikana jo pari kertaa.”
Jarmo nielaisi. ”Mä näin oman kodin telkkarista… ihan kuin se olisi näyttänyt tätä samaa taloa.”
Hiljaisuus jäi roikkumaan ilmaan, kunnes Pekka sanoi: ”Jatketaan.”
Jarmo nyökkäsi hitaasti ja katsoi lautaa.
”Mikä on sinun nimesi?”
Osoitin pysyi hetken täysin paikallaan.
Sitten se liikahti.
Tällä kertaa liike oli tasainen ja varma. Se kulki kirjaimelta toiselle pysähtymättä kunnolla.
V I I M E I N E N
M A H D O L L I S U U T E S I
Osoitin pysähtyi.
Jarmo tuijotti lautaa. ”Viimeinen mahdollisuutesi…”
Pekka ei enää hymyillyt.
Huone tuntui yhtäkkiä ahtaammalta.
Samaan aikaan olohuoneesta kuuluva ääni voimistui.
Televisio oli taas päällä.
Ruutuun ilmestyi kuva olohuoneesta.
Siellä seisoi hahmo.
Se ei liikkunut hetkeen.
Sitten se otti askeleen eteenpäin.
Ja astui ulos televisiosta.
Sen kädessä oli miekka.
Se käveli hitaasti kohti keittiötä, jokainen askel raskas ja varma. Jarmo ei ehtinyt tehdä mitään.
Hahmo tuli suoraan hänen eteensä.
Yksi nopea liike.
Ja Jarmon pää irtosi.
Kaikki tapahtui sekunnissa.
Pekka huusi: ”Vittu mä lähen!”
Hän juoksi ulos talosta, ovi paiskautui auki ja hän katosi pimeään.
Pekka saapui kotiin hengästyneenä, kädet täristen. Hän tarttui puhelimeen ja soitti poliisille.
”Joo… jotain outoa tapahtui mun kaverilla. Siellä oli joku… ja sen pää katkaistiin.”
VHS Kasetti – Osa 6: Poliisit
Yö oli hiljainen, kun poliisiauto kaartoi Pekan talon pihaan ja sammutti vilkkuvat siniset valot ennen kuin moottori hiljeni kokonaan. Kaksi poliisia nousi autosta ja käveli rauhallisesti ovelle, jossa toinen koputti pari kertaa ennen kuin Pekka avasi nopeasti ja päästi heidät sisään hengästyneenä ja selvästi hermostuneena.
”Teidän pitää tulla sisään… mä en keksi tätä päästäni”, Pekka sanoi.
Poliisit vaihtoivat keskenään lyhyen katseen, ennen kuin toinen nyökkäsi rauhallisesti.
”Kerro, mitä tapahtui.”
Pekka hengitti raskaasti ja kertoi katkonaisesti, että hänen kaverinsa luona oli tapahtunut jotain täysin outoa, että joku oli tullut televisiosta miekka kädessään ja että Jarmon pää oli katkaistu. Hän ei itse ymmärtänyt, mitä oli nähnyt, mutta tiesi ettei se ollut normaalia.
Poliisit kuuntelivat hetken, ja lopulta toinen heistä sanoi, että mennään katsomaan paikan päälle. He palasivat autolle ja ajoivat yhdessä Jarmon talolle Pekan istuessa takapenkillä hiljaa ja tuijottaessa ulos ikkunasta kuin yrittäen varmistaa, että maailma ympärillä oli edelleen todellinen.
Kun he saapuivat perille, talo oli pimeä ja täysin liikkumaton. Missään ei näkynyt valoa tai elon merkkejä, mutta ulko-ovi oli raollaan aivan kuin joku olisi lähtenyt kiireessä eikä olisi ehtinyt sulkea sitä kunnolla.
Toinen poliiseista käski Pekkaa pysymään takana ja astui ensimmäisenä sisään. Heti kun he pääsivät keittiöön, kaikki pysähtyivät samaan aikaan, koska huoneessa oli jotakin pielessä, vaikka mitään ei näkynyt suoraan silmiin.
Tuoli makasi kaatuneena lattialla, ja pöydällä oli edelleen Ouija-lauta aivan samassa paikassa kuin ennen. Mutta Jarmoa ei näkynyt missään, eikä lattialla ollut mitään, mikä olisi selittänyt tapahtunutta.
”Missä se on?” Pekka kysyi hiljaa, eikä saanut heti vastausta.
Toinen poliiseista astui lähemmäs pöytää ja katsoi lautaa tarkasti ennen kuin kosketti sitä varovasti sormellaan. Hän veti kätensä nopeasti takaisin, kuin olisi tuntenut jotain odottamatonta.
”Se on lämmin”, hän sanoi hitaasti.
Samaan aikaan olohuoneesta kuului tuttu ääni, ja televisio meni itsestään päälle. Kaikki kääntyivät katsomaan sitä lähes samaan aikaan.
Ruutu näytti ensin pelkkää harmaata lumisadetta, mutta kuva alkoi hiljalleen tarkentua ja muuttua joksikin muuksi, kunnes se näytti keittiön. Saman keittiön, jossa he seisoivat, mutta eri kulmasta kuvattuna.
Kuvassa näkyi kolme ihmistä, kaksi poliisia ja Pekka, seisomassa täsmälleen samassa paikassa kuin nytkin. Mutta jokin ei täsmännyt.
Pekka otti askeleen taaksepäin.
”Ei tää ole mahdollista”, hän sanoi hiljaa.
Yksi poliiseista ei liikkunut lainkaan, vaan jäi tuijottamaan televisiota liian pitkäksi aikaa. Lopulta hän sanoi hitaasti:
”Huomasitteko mitään outoa?”
Toinen poliisi kysyi, mitä hän tarkoitti, ja vasta silloin mies käänsi päätään hieman ja hymyili tavalla, joka ei tuntunut enää normaalilta.
”Meitä on neljä.”
Hiljaisuus täytti huoneen.
Pekka katsoi televisiota uudestaan ja huomasi saman asian. Kuvassa heidän takanaan seisoi tumma hahmo miekka kädessään, liikkumatta, aivan sen poliisin takana, joka oli juuri puhunut.
VHS Kasetti – Osa 7: Kotiin asti
Poliisiauto pysähtyi hiljaa kerrostalon eteen, eikä kukaan puhunut mitään hetkeen. Moottori sammui, ja yön hiljaisuus palasi ympärille kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se poliisi, joka oli koskenut lautaa, jäi vielä istumaan paikoilleen ja tuijotti eteenpäin kuin yrittäen ymmärtää jotakin, mitä ei voinut selittää.
”Toi ei ollut normaalia”, toinen poliisi sanoi lopulta.
”Ei”, hän vastasi lyhyesti.
Hän nousi autosta, sulki oven rauhallisesti ja jäi hetkeksi seisomaan pimeälle pihalle. Kaikki näytti täysin tavalliselta. Ei ääniä, ei liikettä. Silti jokin tunne jäi ihon alle, kuin jokin olisi tullut hänen mukanaan eikä ollut jäänyt sinne taloon.
Hän ei sanonut sitä ääneen.
Hän lähti kävelemään rappukäytävää kohti ja avasi oven omilla avaimillaan. Portaikossa valo syttyi viiveellä ja paljasti tyhjät seinät, jotka tuntuivat hetken ajan liian hiljaisilta. Askeleet kaikuivat oudosti, kuin tila olisi ollut suurempi kuin ennen.
Hän pysähtyi hetkeksi.
Kuunteli.
Ei mitään.
Hän jatkoi matkaa ylös ja avasi oman asuntonsa oven.
Heti kun ovi aukesi, hän tiesi.
Ilma oli erilainen.
Raskaampi.
Hän astui sisään hitaasti ja sulki oven takanaan, mutta ei liikkunut heti. Katse kiersi huonetta varovasti, kuin hän olisi odottanut näkevänsä jotain, mitä ei pitäisi olla siellä.
Sitten hän näki sen.
Keittiön pöydällä.
Sama lauta.
Ouija.
Ja sen vieressä…
Blu-ray-levy.
Poliisi ei liikkunut.
Hänen katseensa lukittui niihin.
”Ei… ei helvetti…”
Hän astui hitaasti lähemmäs pöytää, jokainen askel varovainen kuin lattia voisi pettää alta. Hän ei ollut tuonut mitään mukanaan. Hän tiesi sen varmasti. Silti lauta oli siinä, aivan kuin se olisi kuulunut sinne.
Ja levy.
Musta kotelo.
Pinnassa ei ollut mitään merkintöjä, ei nimeä, ei kuvaa. Pelkkä tumma pinta, joka heijasti huoneen valoa himmeästi takaisin.
Hän ojensi kätensä… ja pysähtyi.
Sormet jäivät ilmaan.
Sama tunne kuin talossa.
Sama varoitus.
Hän veti kätensä pois.
Samaan aikaan olohuoneesta kuului ääni.
Klik.
Televisio meni itsestään päälle.
Poliisi käänsi päänsä hitaasti olohuoneeseen päin. Ruutu oli musta hetken ajan, kunnes siihen ilmestyi tuttu harmaa kohina.
Hän ei liikkunut.
Hän vain katsoi.
Kohina alkoi muuttua kuvaksi.
Se oli hänen oma keittiönsä.
Sama pöytä.
Sama lauta.
Sama levy.
Mutta kuvassa oli jotakin lisää.
Joku seisoi pöydän ääressä.
Poliisi nielaisi ja astui varovasti olohuoneen puolelle, katse tiukasti ruudussa. Kuvassa oleva hahmo ei liikkunut heti, vaan seisoi paikallaan kuin odottaen jotakin.
Sitten se nosti päätään.
Ja katsoi suoraan kameraan.
Suoraan häneen.
Poliisin hengitys katkesi hetkeksi.
Hahmo oli hän itse.
Mutta ei täysin.
Kasvot olivat samat, mutta ilme oli tyhjä, silmät liian tummat, kuin valo ei olisi yltänyt niihin asti.
Ruutu välähti.
Kuva nytkähti eteenpäin.
Se versio hänestä otti käteensä Ouija-laudan osoittimen.
Poliisi ei ollut koskenut siihen.
Mutta ruudussa hän teki niin.
Sormet asettuivat paikalleen.
Osoitin liikahti.
Kirjain kerrallaan.
T U L E
Hiljaisuus täytti huoneen.
Poliisi ei liikkunut.
Osoitin jatkoi.
T Ä N N E
Samaan aikaan keittiöstä kuului ääni.
Hidas, raahaava liike.
Poliisin katse siirtyi hitaasti pois televisiosta kohti keittiötä.
Pöydän ääressä ei ollut ketään.
Mutta Ouija-laudan osoitin liikkui.
Ilman kosketusta.
Kirjain kerrallaan.
T U L E
Hahmo seisoi paikallaan ja katsoi poliisia suoraan silmiin.
”Tule… mennään yhdessä sinun nuoruuteesi.”
Poliisin sydän hypähti.
”Ei… EIIII!” hän huusi.
Samassa maailma repesi.
Valot välähtivät, ja seuraavassa hetkessä he seisoivat vanhassa kaupassa. Ilma tuoksui pölyltä ja ajalta, joka oli jo kauan sitten kadonnut.
Poliisi ei ollut enää poliisi.
Hän oli pikkupoika.
Hänen kätensä tärisivät, kun hän katsoi ympärilleen. Kaikki oli tuttua. Liian tuttua.
Ovi paiskautui auki.
Sisään ryntäsi rosvo, kasvot piilossa, hengitys raskasta.
”Kaikki rahat kassasta. Nyt!”
Kauppias vapisi ja alkoi kerätä seteleitä.
Sitten tapahtui jotain, mikä ei kuulunut suunnitelmaan.
Rosvolta putosi revolveri lattialle.
Se kilahti hiljaa.
Poika katsoi sitä.
Hetki venyi pitkäksi.
Sitten hän kumartui… ja otti aseen.
Kädet tärisivät.
Rosvo nappasi rahat ja kääntyi lähteäkseen.
Laukaus.
Yksi ainoa.
Kaikki pysähtyi.
Rosvo kaatui lattialle.
Hiljaisuus.
Sitten maailma repesi uudelleen.
Poliisi seisoi omassa olohuoneessaan hengitys katkonaisena.
Hän puristi päätään käsillään.
Musta hahmo seisoi vielä hetken hänen edessään.
Sitten se katosi.
Ilmaan jäi vain hiljaisuus… ja Ouija-lauta pöydällä.
Kirjain liikkui.
Hitaasti.
T E I T M I E H E N T Y Ö N
Poliisi – Raimo – tuijotti lautaa pitkään.
Sitten hänen ilmeensä koveni.
Hän tarttui lautaan…
ja heitti sen roskiin.
Kului aikaa.
Kaupungin laidalla pultsari kaivoi roskiksia, kädet mustina ja kylmässä täristen. Hän pysähtyi hetkeksi.
Roskien joukosta pilkotti jotain.
Blu-ray-levy… ja Ouija-lauta.
Hän nosti ne ylös, pyyhkäisi pintaa hihallaan ja virnisti.
Samaan aikaan kadulla käveli mies. Hän hidasti askeltaan, katse kiinnittyi löytöön.
”Paljonko pyydät?” mies kysyi.
Pultsari nosti katseensa.
”Kaksikymppiä.”
Mies naurahti.
”On kallis.”
Hetki hiljaisuutta.
”No olkoon.”
Setelit vaihtoivat omistajaa.
Miehen nimi oli Tero.
Tero pääsi kotiin.
Hän heitti takin ja hatun lattialle, huokaisi ja käveli olohuoneeseen. Kädet vieläkin kylminä hän työnsi Blu-rayn soittimeen.
Televisio välähti.
Ei kuvaa.
”Ei tästä näy mitään…” Tero mutisi.
Sitten alkoi kuulua suhinaa.
Hiljaista, epätasaista kohinaa, joka täytti huoneen.
Tero jäi paikalleen.
Kuva ilmestyi.
Televisiossa näkyi olohuone.
Sama olohuone.
Tero rypisti kulmiaan.
”Mikä helvetti tää on…”
Kuva liikkui.
Ei kamerana.
Vaan kuin joku olisi ollut siellä.
Television sisällä.
Sitten se tuli.
Hahmo.
Musta, varjoista muodostunut olento… ja sen kädessä välähti miekka.
Tero nousi seisomaan.
”Ei… ei vittu…”
Hahmo astui ulos televisiosta.
Yksi nopea liike.
Terävä viilto.
Kaikki tapahtui sekunnissa.
Pää irtosi.
Hiljaisuus.
Veri roiskui lattialle.
Sitten…
Hahmo muuttui.
Sen muoto alkoi vääristyä, venyä… ja lopulta se seisoi paikallaan.
Se oli Tero.
Täsmälleen.
Verijäljet hävisivät kuin niitä ei olisi koskaan ollut.
Huone oli taas siisti.
Hiljainen.
”Tero” tarttui puhelimeen.
Hän valitsi numeron.
Puhelu yhdistyi.
”Joo?” vastasi ääni.
”Moi Pena”, hahmo sanoi rauhallisesti.
”Täällä Tero.”
”Joo, mitä?”
”Mulla on sulle jotain… Ouija-lauta ja Blu-ray. Tuutko hakee?”
Pena naurahti.
”Mitä sä taas oot keksinyt?”
”Tuu vaan. Jätän oven auki. Ne on keittiön pöydällä.”
Hetken hiljaisuus.
”Selvä. Tulen.”
Puhelu katkesi.
Hahmo hymyili.
Odotus alkoi.
VHS Kasetti – Osa: Pena
Ilta oli jo hämärtynyt, kun Pena käveli kohti Teron taloa. Hän vilkaisi puhelintaan vielä kerran varmistaakseen viestin: ovi on auki ja tavarat keittiön pöydällä. Hän hymähti itsekseen, mutta samalla jokin pieni tunne jäi vaivaamaan. Katu oli hiljainen, liian hiljainen siihen nähden, että talossa pitäisi olla joku kotona.
Ovi oli hieman raollaan. Pena työnsi sitä varovasti auki, ja sarana narahti raskaasti.
”Tero?” hän huusi, mutta vastausta ei kuulunut.
Hän astui sisään ja sulki oven takanaan. Ilma tuntui oudolta, lämpimältä mutta samalla raskaalta, kuin huoneessa olisi ollut joku, joka ei halunnut tulla nähdyksi.
Olohuoneessa televisio oli pimeänä, mutta ruutu ei ollut täysin musta. Siinä kulki heikkoa värinää, melkein huomaamatonta, kuin kuva yrittäisi muodostua. Pena pysähtyi hetkeksi tuijottamaan sitä, mutta pudisti sitten päätään ja jatkoi keittiöön.
Keittiön pöydällä ne olivat, Ouija-lauta ja Blu-ray-levy, täsmälleen niin kuin viestissä oli sanottu. Pena astui lähemmäs ja kosketti levyä. Se oli kylmä, epätavallisen kylmä, aivan kuin se olisi ollut jäässä, vaikka huoneessa oli lämmintä.
Silloin televisio napsahti päälle itsekseen.
Suhina täytti koko talon. Se ei ollut tavallista kohinaa, vaan jotain syvempää, kuin ääni olisi tullut jostain kauempaa kuin itse huoneesta. Pena kääntyi hitaasti kohti olohuonetta. Televisiossa näkyi kuva samasta huoneesta, mutta kuvassa jokin oli pielessä. Siellä seisoi hahmo selkä kameraan päin.
Pena nielaisi.
”Tero…?” hänen äänensä särähti.
Hahmo kääntyi. Se näytti Terolta, mutta jokin siinä oli väärin. Ilme ei ollut oikea, hymy oli liian leveä, liian jäykkä, kuin se olisi opeteltu eikä luonnollinen.
Silloin ääni kuului.
”Moi Pena.”
Se ei tullut televisiosta.
Pena käänsi päätään.
Tero seisoi hänen takanaan.
Hetken ajan mikään ei liikkunut. Pena otti askeleen taaksepäin, mutta jalat tuntuivat raskailta. Hän ei saanut katsettaan irti Terosta eikä Teron silmistä, jotka näyttivät tyhjiltä.
Samassa televisiossa oleva hahmo liikahti. Se astui ulos ruudusta hitaasti, kuin se olisi valunut todellisuuteen. Sen kädessä oli miekka, tumma ja kiiltävä, ja se nosti sen rauhallisesti.
Pena ei ehtinyt reagoida.
Miekka upposi vatsasta sisään yhdellä nopealla liikkeellä. Ilma karkasi hänen keuhkoistaan, eikä ääntä tullut. Hetken ajan kaikki pysähtyi, kuin aika olisi vetänyt henkeä.
Sitten tuli toinen liike, terävä ja lopullinen.
Pää irtosi.
Hiljaisuus laskeutui huoneeseen.
Seuraavassa hetkessä veri oli poissa. Lattia oli puhdas. Kaikki oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hahmo seisoi paikallaan ja alkoi muuttua. Sen muoto vääntyi ja tasoittui, kunnes sen paikalla seisoi Pena. Täydellinen kopio, pienintä yksityiskohtaa myöten.
Hän tarttui puhelimeen ja hymyili.
Ketju ei ollut päättynyt.
Se oli vasta alkanut.
VHS Kasetti – Osa: Seuraava saapuu
Pena seisoi paikallaan. Tai ainakin hän näytti seisovan.
Todellisuudessa se, mikä kantoi hänen nimeään, ei ollut enää hän.
Hänen hengityksensä oli tasainen, liian tasainen, kuin jokin olisi opetellut matkimaan ihmistä. Rintakehä nousi ja laski mekaanisesti, eikä yksikään liike tuntunut aidolta. Silmät liikkuivat hitaasti ympäri huonetta, pysähtyen esineisiin, huonekaluihin ja varjoihin, aivan kuin se olisi opetellut muistamaan kaiken.
Puhelin hänen kädessään värisi.
Näytöllä ei ollut nimeä, vain numero.
Hahmo katsoi sitä hetken ennen kuin vastasi.
”Joo.”
Ääni oli täydellinen.
”Toitko sä ne?” ääni kysyi. ”Mä voisin tulla nyt, jos se sopii.”
Hahmo ei vastannut heti. Sen katse siirtyi hitaasti kohti televisiota, joka oli pimeänä, mutta ei täysin. Ruutu värisi kevyesti, aivan kuin jokin yrittäisi päästä läpi.
”Joo”, Pena vastasi rauhallisesti. ”Tuu vaan. Ovi on auki.”
Puhelu katkesi.
Hiljaisuus palasi.
Sitten televisio napsahti päälle.
Suhina täytti ilman.
Ruutuun ilmestyi kuva.
Pimeä tila.
Ouija-lauta.
Kirjain liikkui itsestään.
T U O S E U R A A V A
Hahmon pää kallistui hieman.
Askeleet kuuluivat ovelta.
Ovi narahti auki, ja kylmä ulkoilma virtasi sisään. Hahmo astui kynnyksen yli varovasti ja sulki oven takanaan. Hän katsoi ympärilleen, ja heti oli selvää, ettei kaikki ollut kunnossa.
”Pena?” hän huusi.
Ei vastausta.
Televisio suhisi.
Hän kääntyi keittiötä kohti ja näki hänet.
Pena seisoi selkä häneen päin, liikkumatta.
”Pena, mitä sä oikein—”
Pena kääntyi.
Hymy oli väärä.
Tulija pysähtyi.
”…onks kaikki ok?”
Hetken ajan mikään ei liikkunut.
Sitten televisio rävähti kirkkaaksi.
Kuvassa näkyi hän itse, seisomassa olohuoneessa liikkumatta.
Ja sitten se hymyili.
Kylmä tunne kulki selkää pitkin. Hän käänsi katseensa takaisin.
Mutta Pena ei ollut enää yksin.
Sen takana seisoi varjo.
Ja sen kädessä oli miekka.