Ei päässyt irti köysistä
Hän yritti kiskoa itseään vapaaksi, mutta köydet olivat tiukasti sidotut. Jokainen liike vain kiristi solmuja entisestään. Kädet tuntuivat turtuneilta, ja hiki valui hänen otsaltaan.
Hänen hengityksensä kiihtyi. Hän kuuli ulkoa askeleita – raskaita, hitaita, kuin joku olisi tarkoituksella halunnut hänen tietävän, että lähestyy.
Huone oli hämärä, vain himmeä valo hehkui katossa. Seinät olivat likaiset, täynnä vanhoja jälkiä, kuin joku olisi yrittänyt raapia tiensä ulos.
Ovi narahti. Jokin varjo liikahti käytävällä.
Hänen sydämensä hakkasi, kun hän alkoi riuhtoa köysiä yhä epätoivoisemmin. Hän tunsi solmujen hankaavan ihoaan, mutta kipu oli vähäinen verrattuna siihen, mitä tapahtuisi, jos hän ei pääsisi irti.
Askeleet tulivat lähemmäs. Ovi narahti auki vain raolleen, ja kylmä ilmavirta kulki huoneen halki.
Yhtäkkiä köysi antoi hieman periksi. Hän heilautti kehoaan, yrittäen saada lisää tilaa käsilleen. Pienen pienet säikeet alkoivat katketa yksi kerrallaan.
Mutta sitten – huoneeseen astui hahmo.
Hänen hengityksensä kiihtyi entisestään, mutta hän ei luovuttanut. Hän nykäisi ranteensa uudelleen, ja vihdoin yksi solmu repesi. Hän tunsi pienen vapauden hetken ja käytti sen hyväkseen – hän tempaisi käsivartensa irti ja alkoi repiä muita köysiä hampaillaan ja käsillään niin nopeasti kuin pystyi.
Hahmo lähestyi hitaasti, sen raskaat askeleet tärisyttivät lattiaa. Pimeydessä hänen silmänsä erottivat hahmon pitkät, vääristyneet raajat ja oudon nykivän liikkeen. Jokainen hermo hänen kehossaan huusi pakoon.
Viimeinen solmu katkesi juuri, kun hahmo oli enää muutaman metrin päässä. Hän ei epäröinyt – hän syöksähti ylös ja etsi katseellaan pakoreittiä.